Kuvaus
Korva-akupunktiokoulutus talvi/kevät 2025
Kurssi on WHO:n eli Maailman terveyssäätiön kiinalaisen lääketieteen akupunktiokoulutus suositusten mukainen. Kurssilla opit tehokkaimmat pisteet kehon ja mielen hoitamiseen.
Korva-akupunktio koulutus ja näyttö, koulutuspäivät 08.03.2025 ja 12.04.2025
Korva-akupunktio on varma, turvallinen ja tehokas akupunktion muoto, jota voi käyttää yhdistettynä toiseen hoitoon tai omana itsenäisenä hoitona. Korva-akupunktiota on käytetty Kiinassa/ Kaukoidässä vuosituhansien ajan ihmisten hoidossa. Euroopassa on tehty akupunktiohoitoja tiettävästi 1600-luvulta asti, lähinnä lähetystyössään sitä opiskelleitten jesuiittojen toimesta. Ruotsissa sitä on tehty 1800-luvulta asti, todisteena on mm. tohtorin väitöskirja aiheesta. Suomessa akupunktiota ja korva-akupunktiota on tehty 1960-luvulta lähtien, ensin akupunktiolääkärit sittemmin myös akupunktiohoitajat, esim A-klinikat ovat käyttäneet korva-akupunktiota 1990-lähtien vieroitushoidoissa.
Kurssilla tehdään käytännön harjoituksia pisteiden paikallistamisesta ja neulottamisesta. Kurssilla opitaan tehokkaimmat korva-akupunktion pisteet, myös niin sanottu viiden pisteen tekniikka, jota käytetään mm. vieroitushoidoissa. Korva-akupunktio on loistava lisä hoitotyöhön ja antaa hoitajalle mahdollisuuden tehostaa hoitovaikutuksia myös asiakashoitojen välillä, mm. korvamagneettien avulla. Kurssin käytännön läheisestä luonteesta johtuen osallistujamäärä on rajoitettu.
Korva-akupunktio sopii muun muassa:
- Kivunlievitykseen
- Lihasrentoutukseen
- Vieroitusoireisiin: päihde- ja tupakkavieroituksessa
- Ahdistuksen, masennuksen ja stressin hoitoon
- Unettomuuden apuna
- Ahdistuksessa tai paniikkihäiriöissä
- Rentoutumisessa
- Allergioissa
- Iho-ongelmissa
- Hormonitoiminnan tasapainottamisessa mm. vaihdevuosien aikana
- Selän ongelmissa
- Virtsan- ja ulosteen eritysongelmissa
Yhden päivän peruskoulutus antaa valmiudet korva-akupunktion harjoittelemiseen harjoitteluasiakkailla. Harjoittelujakson jälkeen toisena kurssipäivänä toteutetaan syventävät opinnot ja harjoitteluasiakkaiden työnohjauksellista läpikäyntiä ja näyttökokeet.
Korva-akupunktiokoulutuksessa opit hallitsemaan myös NADA-menetelmän (National Acupuncture Detoxification Association), joka on erityisen tehokas hoitomuoto vieroitusoireiden, stressin ja unettomuuden hoidossa. Koulutuksessa painotetaan käytännön osaamista ja akupunktiopisteiden tarkkaa käyttöä, joten se sopii erinomaisesti niin aloittelijoille kuin kokeneille terveysalan ammattilaisille.
*Sähköpostisi toimii käyttäjätunnuksena OmaTakomo-verkkokoulutusalustalle, jossa on kaikki koulutusmateriaali. Saat ladattua ja tulostettua tarvittaessa materiaalit sieltä itsellesi.
Kouluttaja, osteopaatti, psykoterapeutti ja kiinalaisen lääketieteen akupunktuurihoitaja / asiantuntija (Finnacu ry:n rek.) Kimmo Peltola on tehnyt akupunktiota 28 vuotta ja opettanut akupunktiota 18 vuotta.
Aika: 08.03.2025 (klo 10:00-17:00) ja 12.04.2025 (10:00-17:00)
Hinta: 399,00€
Paikka: Koulutus järjestetään Tampereella Lääkärikeskus Medicalin tiloissa osoitteessa: Hämeenkatu 25 B, 33200 TAMPERE
Tiedustelut: 0400-015622/Kimmo Peltola tai kimmop68@gmail.com/asiakaspalvelu@terveystakomo.fi
(Hinta sisältää toimistomaksun 25,00€, jota ei palauteta peruutusten yhteydessä).
Koulutukseen ilmoittaudutaan verkkokaupan kautta ostamalla koulutus joko kokonaan (399,00€) tai maksamalla varausmaksun (50,00€) ja loppuosa laskutetaan 14vrk ennen koulutuksen alkua. Koulutus tulee olla maksettuna ennen koulutusta. Ilmoittautuminen on sitova.
Koulutuksessa saat myös ohjeet, kuinka tilata meidän yhteistyökumppanilta OSLOS.FI:ltä hieman edullisemmin koulutuksessa käytettäviä tuotteita.
Koulutus aktivoituu, kun minimi 10 osallistujaa täyttyy. Koulutuspaikkoja mx. 16 hlöä. Vain ostamalla paikkasi koulutus varmistuu.
Peruutukset tulee tehdä viimeistään 7 päivää ennen ensimmäistä koulutuspäivää, tämän jälkeen rahoja ei palauteta. Koulutuksen hinta sisältää toimistomaksun 25,00€, jota ei palauteta peruutusten yhteydessä. Mikäli peruutus tapahtuu viimeistään 7 päivää ennen ensimmäistä koulutuspäivää, palautetaan koulutusmaksu toimistomaksua lukuun ottamatta. Tämän jälkeen veloitetaan koulutusmaksu kokonaisuudessaan, sillä materiaalit ovat saatavilla. Mikäli osallistuja estyy tulemasta sovittuun koulutukseen, voi hän suorittaa koulutuksen seuraavassa sopivassa ajankohdassa.
*Oikeudet muutoksiin pidätetään.
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.